Tarinani

ILON VOIMA



Hei sinä

Kiitos että olet tässä, sillä Ilon voima on sinua varten. Vuosia sitten, kun olin itse astumassa tietoisuuden polulle, ahmin aiheesta tarinoita blogien, kirjojen ja videoiden muodossa.

Halusin tietää kaiken siitä valtavan suuresta valosta sisälläni, joka oli juuri syttymässä - siitä, joka tuntui kuin olisin tullut kotiin, rakastanut ja ymmärtänyt kaiken ja kaikkia. Halusin jonkun sanoittavan tarinaani siitä, miten olin tuohon pisteeseen pimeyden kautta kulkenut, mitä koin parhaillaan ja mihin tuo valo minut oikein voisikaan viedä. Ja ylipäätään - mitä tuolle valolle minun tulisi tehdä. 

Ja sitä tietoa haluan nyt vuorostani antaa eteenpäin. 

Tämä polku vie aina eteenpäin ja minuakin se on kuljettanut tavalla, jonka olin aina itsessäni tuntenut, mutten kuitenkaan ehkä tiedostanut. Tällä hetkellä keskityn Ilon voimassa sisäisen valon ja tietoisuuden avaamiseen, pyhään seksuaalisuuteen, aineettomaan maailmaan ja varjotyöskentelyyn. 

Me kaikki saamme johdatusta sydäntietoisuutemme kautta aineettomasta maailmasta ja meitä opastetaan polkumme varrella väsymättä. Mutta silti ei ole lainkaan pahitteeksi kulkea käsi kädessä täällä toistemme kanssa, sillä kuka meitä paremmin voikaan ymmärtää kuin toinen samassa tilanteessa oleva ihminen. Aineettomana henkenä fyysisessä kehossa.

Meillä jokaisella on oma totuus ja sinun tulee vaalia aina omaasi. Toiset voivat olla inspiraationa, apuna, turvana ja ilahduttajana, mutta sinulla on tärkein tehtävä. Toimi kaikessa niin, että kohtelet itseäsi sillä äärettömällä rakkaudella ja kunnioituksella, jonka ansaitset.

Tiia